Korealaistyylinen kastike
Tykätään kotona syödä suhteellisen paljon aasialaistyylistä ruokaa. Olisi siis pakko lähteä testaamaan, kun löysin erään päivittäistavarakauppaketjun lehtisestä mainosreseptin korealaistyylisestä annoksesta. Annokseen kuuluu naudan suikaleista tehty, miedosti tulinen kastike ja riisi. Tietysti hieman muokkasin tuota ohjetta lennosta samalla kun tein ja veikkaan että tuli vielä parempaa, kuin jos olisin orjallisesti seurannut ohjetta.
Olen omilta vanhemmiltani omaksunut kokkaus tyylin jossa kaikkea laitetaan aina sopivasti ja ohjetta seurataan vähän sinne päin. Parhaimpia ruokia lapsuudessa ja edelleenkin on ne kun äiti tai iskä kertoo että "tälläistä ruokaa ei ole sitten tämän jälkeen ikinä, sillä en muista yhtään mitä tähän laitoin"
Mutta tähän kyseiseen ruokaa kuului seuraavat aineet:
250g naudan paistisuikaleita
seesamiöljyä (paistamiseen)
1,5dl riisiä, itse käytin jasmine-riisiä
tuoretta ruohosipulia, ohjeessa alunperin oli kevätsipulia, mutta lähikaupasta ei sitä löytynyt
seesamin siemeniä
KASTIKE:
3rkl soijaa
1rkl seesamiöljyä
2rkl fariinisokeria
n. 3cm pala inkivääriä
2 mietoa chiliä, toinen ilman siemeniä
1 valkosipulin kynsi
Lisäksi tein kastikkeeseen pienen maissitärkkelys-suuruksen, kun tuntui että kastike jää muuten melko vetiseksi. Suurukseen laitoin tilkan vettä ja "sopivasti" maissitärkkelystä.
Aloitan yleensä aina ruuanlaiton keittämällä riisin, pastan, perunat yms. Kastikkeet tulee yleensä niin nopeasti että lisuke ehtii kypsymään sillä aikaa ja kaikki on valmista yhtä aikaa. Huuhtelin riisit kylmällä vedellä ja keitin paketin ohjeen mukaan. Vähän jouduin välillä lisäilemään vettä, sillä tuo meidän hella on niin ärhäkkä että riisikattila kiehui ajoittain hieman liikaa.
Inkiväärin kuoriminen onnistuu kaikkein parhaiten teelusikalla raaputtamalla. Kuorittu inkivääri, valkosipulinkynsi ja chili viipaloidaan ohuiksi siivuiksi. Itse käytin kaksi mietoa chiliä, tarkoitus oli käyttää vain yksi mutta eihän nuo maistuneet juuri miltään. Toiseen jätin siemenet antamaan vähän lisäpotkua. Kastike on muuten hyvin yksinkertainen, kaikki aineet vain sekoitetaan kulhossa keskenään.
Kun kastike oli valmiiksi sekoitettu, paistoin naudan suikaleet. Ruskistettujen suikaleiden päälle kaadoin kastikkeen ja annoin keittyä kasaan. Kun näytti siltä ettei kastike oikein tahdo paksuuntua ja jää melko vetiseksi, tein pienen suuruksen ja keitin sillä kastikkeesta hieman paksumpaa.
Kun kastike ja riisi oli valmiita kasasin annokset kulhoihin valmiiksi ja koristelin ruohosipulilla ja seesaminsiemenillä.
Kastike oli juuri sopivasti tulista ja hieman makeaa. Ensi kerralla tekisin tuota kastikelientä hieman enemmän, tällä ohjeella kastike jäi hieman vähäiseksi. Muuten onnistui kyllä tosi hyvin!
Kommentit
Lähetä kommentti