Ihan vaan pannukakku
Pannukakkua toivottiin kotona ja ajattelin pyöräyttää eräänä iltana. Lisukkeeksi toivottiin mansikkahilloa ja kermavaahtoa, ne perinteiset. Pannukakku valmistuu niin helposti että siitä on hyvä aloittaa tämän blogin kokkailut! Ohjeen löysin Kotiruoka-keittokirjasta, jonka sain isovanhemmiltani joululahjaksi vuonna 2015. Kyseisen kirjan aiemipi painos on löytynyt vanhempieni keittiöstä jo lapsuudessani ja sen ohjeita on tullut itse seurattua vuosien varrella. Kirjan 93. painoksessa pannukakun ohje on sama kuin ohukaistaikina, mutta jotta sain pannukakusta kuohkean ja paksun, tein ohjeen kaksinkertaisena.
Ohje:
4 kananmunaa
1 l maitoa
4-5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl öljyä tai sulatettua rasvaa
Tein pannarintaikinan valmiiksi samalla kun tein muuta ruokaa, kävi niin näppärästi siinä samalla. Munien rakenne vatkataan rikki ja sekaan lisätään puolet maidosta, jauhot, suola ja rasva. Itse käytin tällä kertaa öljyä, mutta voi olisi ollut maun kannalta parempi vaihtoehto. Sekoitettuun massaan lisäsin lopu maidon ja annoin turvota noin puolisen tuntia. Korkeareunaiseen uunipeltiin laitoin oikein reilusti leivinpaperia, pelkään aina että paistuessa taikina tarttuu peltiin kiinni. Paistoin pannukakkua 225°C keskitasolla vähän vajaa puoli tuntia. Tuo meidän uuni tuntuu olevan sen verran ärhäkkä että en koko puolta tuntia antanut olla, muuten pinta olisi mennyt aivan liian tummaksi.
Ja maistuihan tuo nyt ihan pannukakulta. Tosiaan öljyn sijasta suosittelen vahvasti laittamaan voita, taikinasta tulee selkeästi maukkaampi. Pannukakku kelpasi kuitenkin niin hyvin että hyvä kun kerkesin kuvat ottamaan!
Kommentit
Lähetä kommentti